Kuvat | Yhteenveto | Etusivu

Bengtskär

Usein Bengtskärin yhteydessä näkee mainittavan, että majakka on pohjoismaiden korkein. Se kuulostaa toki juhlavalta, mutta pieni tutkiskelu osoittaa ettei maailmalta löydy montaakaan siihen verrattavissa olevaa rakennelmaa. Toki korkeampia majakoita on olemassa, mutta niidenkin lukumäärä on laskettavissa kahden käden sormilla, ja niistäkin useimmat ovat vain tiiliputken päähän istutettuja lamppuja. No, vaatimattomuus kaunistaa mutta on mukava tietää ettei kyseessä ole vain paikallisesti merkittävä rakennelma.

Kun kerroin isälleni puhelimessa suunnitelmista majakalla yöpymiseen, oli vastauksena "piruako siellä tekee?". Niin no, mitäpä siellä, aaltojen hakkaamalla luodolla, jossa ainoa huvitus on kiivetä kolmatta sataa porrasta ylöspäin nähdäkseen vähän pidemmälle sitä samaa merta, minkä näkee jo satamastakin käsin. Nyt jälkikäteen on helppo todeta että huomio kiinnittyy liiaksi juuri tuohon majakan torniin, metreihin ja porrasmääriin, kokonaisuuden ollessa jotain paljon merkittävämpää kuin noiden yhteissumma. Menneen ajan käsinkosketeltavuus on se asia, mikä ainakin itselleni, teki matkasta ikimuistoisen. Tämä on se se seikka mikä erottaa Bengtskärin museoista, ei aidattuja vahakabinetteja, ei kieltotauluja tai tarkoin rajattuja kiertoreittejä. Vanhoja valokuvia katsellessa tulee toisinaan unohdettua,ettei maailma suinkaan tuohon aikaan ollut harmaa, Bengtskär on kuin ikivanha kuva-albumi väreissä.

Jos koitetaan katsoa sitten hieman kokonaisuutta, rakennelma itsessäänhän ei ole loppujen lopuksi kuin jättimäinen kivitalo keskellä merta, mutta historia saa sen elämään. On upeaa vierailla kerrankin sellaisessa paikassa, jonka menneisyys on niin rikas ettei siitä tarvitse väkisin koettaa kaivaa esiin jotakin mainitsemisen arvoista, Suomi on väärällään erilaisia pytinkejä joiden suurin meriitti on se, kuinka kyseisen ajan valtion päämies on ollut seuraamassa rakennuksen käyttöönottoa, tai ratsastanut paikan ohitse villeinä nuoruusvuosinaan. En käy kuitenkaan erittelemään majakan historiaa suuremmin, kiinnostavinta omasta puolestani on ollut seurata Bengtskärin vaiheita aina Venäjän vallan vuosista tähän päivään.

Bengtskär| tänään

Ehkä suurin ja positiivisin yllätys perille päästyäni, oli huomata se kuinka pienin kompromissein paikka on saatu ihmisten nähtäville. Turistirihkaman kauppaaminen loistaa poissaolollaan, toki pakolliset kortit ja paidat on saatavilla jos sellaisen mielii mukaansa saada, mutta minkäänlaista tyrkyttämistä ei ollut ilmassa. Samoin puuttuivat olutterassit, lasten seikkailualueet ja aurinkotuolit, kaikille olisi varmasti tilauksensa mutta ylläpidosta huolehtiva osasto on tehnyt miehen työn ja laittanut asiat oikeaan järjestykseen. Majakalla voi nauttia kalakeittoa tumman leivän kanssa, hampurilaiset ja nauravat nakit sen sijaan voi halutessaan nauttia Särkänniemessä tai Puuhamaassa. Melkoisesta väkimäärästä huolimatta laumatunnetta ei synny, saarella on kuitenkin aikaa ja tilaa kierrellä omien suunnitelmiensa mukaan. Siitäkin huolimatta yksi hienoimmista tunteista matkan aikana oli katsella kuinka viimeinen laiva etääntyi laiturista vieden päiväturistit mukanaan, olin pantannut rakennuksen tarkempaa tutkiskelua tähän saakka ja kärsivällisyys todella palkittiin. Olo on melkoisen epätodellinen kun ympärillä näkee vain muutaman ystävän ja edessä häämöttää hiljainen majakkavanhus, eikä minnekään ole enää kiire.

Bengtskär | yöpyminen

Kuusi majakan huoneista on muutettu majoituskäyttöön, huoneet on nimetty nissä asuneiden majakan henkilökunnan mukaisiksi. Meille osuivat herrat Liljebrandt ja Aalto, vanhoista valokuvista päätellen asialleen omistautuneita miehiä kumpikin.

Bengtskär | kenelle?

Tämä käynee muusta kertomuksesta selville, nämä jutut joko kolahtavat tai sitten eivät. Bengtskär on siitäkin poikkeuksellinen vierailukohde, ettei perheen pienimpiä ole yhtä runsaslukuisesti kuin linnoissa tai muissa vastaavissa kohteissa. Syytkin ovat selvät, lapsille ei ole järjestetty erikseen mitään hassun hauskaa Majakka-Mummin Majaa, jossa piirrustella sormiväreillä toistensa naamoja, ei merirosvoseikkailuita tai muutakaan järjestettyä ajanvietettä. Myös mahdollisia vaaranpaikkoja riittää aina tornin portaista liukkaisiin rantakallioihin ja kallionhalkeamiin. Tämä on hyvä tiedostaa retkeä suunniteltaessa. Mutta näin sen minusta pitääkin olla, olisi ikävää jos jokin tapaturma sattuisi ja sen myötä saaren kalliot jouduttaisiin aitamaan tai naulaamaan koko luoto täyteen erilaisia varoituskylttejä. Majakan väelle pienimmät ovat varmasti aivan tervetulleita, mutta itse olin tyytyväinen juuri siihen seikkaan, etten joutunut tarkastelemaan paikkoja ympärillä huutavan koululuokan keskeltä. Saarella on lapsuutensa viettänyt aikoinaan useakin majakanväen muksu, joten mikään kouluikäisten kuolemanloukko se ei kuitenkaan ole.