|

Tiina
Ronjan ja Timin kanssa.

Tiina
ja Timi juhannuksena 1983.

Pyhäjoki 2006.

Janne
ja Rocky. |
|
Tiina Rönnberg
12.8.1980
Harrastukset
valokuvaus, retkeily, elokuvat, koirat...
Perheessämme on aina ollut koiria.
Ensimmäinen koiramme oli collie Timi [Dimitri],
joka tuli perheeseemme 1981. Timi oli minua vain puolisen vuotta
nuorempi ja minulle kuin pikkuveli. Timi päästettiin sateenkaarisillalle
1994, kun lonkat pettivät vanhoilla päivillä.
Timin seuraksi tuli vuonna 1993 westie Bella [White
Boss Baskerville]. Bella viettelee leppoisia eläkepäiviään
vanhempieni luona.
Ronja-bokseri [Opirtin
Sysi] muutti meille 1996. Syöpä voitti tämän
rakkaan ruttunaaman helmikuussa 2005.
Ronja sytytti rakkauteni ruttunaamoihin ja syksyllä 2002 meille
muutti englanninbulldoggi Rapu. Kun pääsimme muuttamaan
kerrostalosta rivitaloon aloimme miettimään aktiivisemmin
toista bulldoggia ja loppuvuodesta 2004 meille muutti aikuisena
Pökö.
Pidän koiratietouttani jatkuvasti yllä lukemalla erilaisia
koirakirjoja ja lehtiä, sekä käymällä erilaisissa
koiratapahtumissa, kursseilla ja luennoilla. Erityisen kiinnostunut
olen koirien käyttäytymisestä ja luonteesta.
Olen suorittanut hyväksytysti seuraavat kurssit:
Kasvattajakurssi, 28.3.2004.
Koetoimitsijakurssi, 1. osa 6.-7.4.2004 ja 2. osa luonnetesti 1.6.2004.
SKL-FKK:n ja FCI:n hyväksymä kennelnimemme, Mostly Harmless,
myönnettiin 27.7.2006.
Meillä on suoritettu maaliskuussa 2007 kennelneuvontakäynti,
jossa kennelneuvoja
Silja Mustikka, SKL, ei ole todennut koiriemme tiloissa, hoidossa
tai kunnossa huomautettavaa.
Olen perustajajäsenenä vuonna 2007 perustetussa Englanninbulldoggiharrastajat yhdistyksessä ja toimin siinä myös sihteerinä sekä internet- ja lehtitoimikunnassa.
Suomen englanninbulldoggiyhdistyksen lehtitoimikunnassa toimin 2003-2005
(Ruttunaama Uutiset 1-4) ja 2006 (Ruttunaama Uutiset 1-2), vastaten
jäsenlehden ulkoasusta ja taitosta, sekä osasta toimituksesta.
Ruttunaama Uutiset voitti Kennelliiton rotujärjestölehtikilpailun
ensimmäisen palkinnon vuonna 2004, lue
lisää...
Työnkuvaan
kuului myös ilmoitusten ja esitteiden, sekä näyttelyluettelon,
kunniakirjojen ja palkintonauhojen suunnittelua ja toteutusta.
Lisäksi toimin englanninbulldoggiyhdistyksen Helsingin seudun
paikallisosastossa, toimihenkilönä 2004 ja puheenjohtajana
2005-2006, järjestämässä näyttelykoulutuksia
ja bulldoggitapaamisia.
Olen ollut myös mukana järjestämässä englanninbulldoggien
luonnetestejä 2003-2004 ja ylitoimitsijana 2006.
www.tgalleria.com
Janne
Järvinen
27.9.1978
Harrastukset grafiikka, retkeily ja liikunta, elokuvat, koirat...
Olen
myös kasvanut koirien parissa. Nuorempana ympärillä
pyöri niin omia, kuin tuttujenkin koiria. Aiemmat koirakokemukset
ovat lähinnä saksanpaimenkoirien saralta ja bulldoggi osoittautui
todella mukavaksi uudeksi tuttavuudeksi.
Olen
suorittanut hyväksytysti kasvattajakurssin, 28.3.2004.
Suomen
englanninbulldoggiyhdistyksen lehtitoimikunta 2003-2006, sekä
Internet-toimikunta 2004-2006.
Englanninbulldoggiharrastajat ry Internet-toimikunta alkaen 2007. |