|
Pakkasseikkailu
2002
Alavilla
mailla hallanvaaraa, eloonjäämiskoettelemusten kovin kärki
esittäytyy tänä vuonna arktisen seikkailun muodossa.
Puolustustaistelu purevaa pakkasta vastaan alkaa perjantaina ja
päättyy sopivaksi katsottuna ajankohtana. Eväiden
valmistamiseksi on mukaan varattu yksi retkikeitin, valaisuun ja
tulentekoon on myös välineet. Yöllä pakkanen
saattaa käydä lähes sietämättömäksi,
siksi on hyvä varautua asianmukaisilla varusteilla ja vaatteilla.
Matkanjärjestäjä ei vastaa seikkailijoiden hyvinvoinnista
tai viihtyvyydestä miltään osin.
Mitä
tarvitset mukaan? (suositus)
-makuupussi
-juomaa/syömää
-rommia
-henkilökohtaiset ruokailuvälineet
Majoitus
Yöpyminen suoritetaan totuttuun tapaan laavulla. Suojaisa
paikka tarjoaa oivallisen mahdollisuuden myös makkaranpaistoon
ja lämminhenkiseen jutusteluun. Nuotion ylläpitäminen
yöaikaan vaatii valvontaa ja jokainen voi itse päättää
osaltaan hoitaako yön pimeät tunnit tulta vai nauttiiko
raikkaasta yöilmasta makuupussissa, horroksenomaisessa tilassa.
Optiot
Retkikunnan suorituskyvyn sekä toivomusten perusteella
seikkailu voidaan järjestää myös kolmipäiväisenä,
siten että yöpymispaikkaa vaihdetaan toisena päivänä.
Suunnistustaitojen olemattomuuden johdosta tämä mahdollisuus
onkin äärimmäisen haastava ja kutkuttaa varmasti
useimpien seikkailuviettejä.
Runsaslukuiset Ilmoittaumiset sekä seikkailua koskevat
innokkaat kyselyt voidaan osoittaa retken valmistelusta vastaavalle
aluejohtajalle.
team.elvis@neppis.com
|


|